Kuva: Shutterstock

Helsingin työllisyystilanne heikkeni viime vuodesta - myös avointen työpaikkailmoitusten määrä tippui

10.09.2024 22:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

TE-toimistolle ilmoitettiin huomattavasti vähemmän avoimia työpaikkoja kuin vuotta aiemmin.

Työllisyystilanne Helsingissä heikkeni viime vuodesta, ilmenee kaupungin tuoreesta selvityksestä.

Tämän vuoden heinäkuussa työttömyysaste Helsingissä oli 12,8 prosenttia, joka on 0,8 prosenttiyksikköä enemmän kuin viime vuonna vastaavana ajankohtana. Määrällisesti se tarkoitti heinäkuussa 44 754 työtöntä helsinkiläistä työnhakijaa. Myös kokoaikaisesti lomautettuna oli helsinkiläisistä 2078. Tilastoa katsoessa tulee kuitenkin pitää mielessä, että tyypillisesti heinäkuussa työttömiä on tilastollisesti vuodessa eniten johtuen muun muassa valmistuvista opiskelijoista, joten luku voi kohentua vuoden mittaan.

Tilannetta heikentää kuitenkin myös se, että työttömien määrä ei ole pelkästään kasvanut, vaan myös TE-toimistolle ilmoitettujen avointen työpaikkojen määrä on pudonnut. Heinäkuussa 2024 Helsingissä TE-toimistolle ilmoitettiin 5 461 avointa työpaikkaa eli jopa 58,3 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden heinäkuussa.

Tilanne muualla

Helsingissä työttömyys on kuitenkin noussut hieman koko maan keskiarvoa vähemmän. Koko Suomen tasolla työttömiä työnhakijoita oli heinäkuussa jopa 9,8 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan. Helsingissä työttömiä työnhakijoita oli 8,2 prosenttia edellisvuotta enemmän. Paljon huomattavammin työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut esimerkiksi Tampereella 19,5 prosentilla, Vantaalla 17,8 prosentilla ja Espoossa 17,1 prosentilla.

Helsingissä kuitenkin pitkäaikaistyöttömien eli yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleiden määrä oli suurempi verrattuna muuhun maahan. Helsingissä työttömistä 39 prosenttia työttömistä oli pitkäaikaistyöttömiä, kun muualla maassa keskiarvo on 32 prosenttia.

Lue myös: Työttömyysturvan työssäoloehto muuttuu aiemmasta - töissä oltava aiempaa pidempään

Lue myös: Avointen työpaikkojen määrässä tapahtui notkahdus

Lähde: Helsingin kaupunki

Kilpailut

Uusimmat