Kuva: Korkeasaaren eläintarha / Annika Sorjonen

Helsingissä jolkotelleen metsäpeuran alkuperä selvisi vuosien jälkeen

23.10.2024 18:15 - Rebekka Silvennoinen / rebekka.silvennoinen@bauermedia.fi

Peura kulki pitkän matkan pääkaupunkiseudulle.

Vuoden 2022 tammikuussa nuori metsäpeura ehti liikkua useamman päivän ajan Helsingissä, ennen kuin se saatiin kiinni kaupungin keskustasta.

Metsäpeura kuljetettiin ensin Korkeasaaren eläintarhan villieläinsairaalaan, josta se siirrettiin Lauhavuoren kansallispuistossa sijaitsevaan totutustarhaan. Lopulta metsäpeura vapautettiin luontoon. 

Metsähallituksen ja Luonnonvarakeskuksen tutkimuksessa selvisi, että metsäpeurahirvas oli lähtöisin Suomenselän osakannasta. 

– Metsäpeura oli lähtöisin Suomenselän osakannasta, johon kuuluvia eläimiä liikkuu muun muassa Ähtärin ja Multian seudulla, kertoo Metsähallituksen eräpalveluiden metsäpeura-asiantuntija Milla Niemi tiedotteessa.

Koska peuran alkuperä ei ollut tiedossa, sen geeniperimä tarkistettiin varmuuden vuoksi ennen takaisin luontoon vapauttamista, jotta voitiin sulkea pois mahdollinen risteytyminen poron kanssa.

Risteytyminen tunturipeurasta kesytetyn poron kanssa vaarantaa metsäpeuran perimää, eikä perustettavaan uuteen osakantaan haluttu siksi risteymätaustaista yksilöä.

Metsäpeura kuvattuna ennen luontoon vapautustaan Lauhavuoren kansallispuistossa sijaitsevassa totutustarhassa. (kuva: Milla Niemi, Metsähallitus)

(kuva: Korkeasaaren eläintarha / Annika Sorjonen)

Lue myös: Kaviokonstaapeli Luigi "jahtaa" kettua Helsingin ratsupoliisin videolla – somessa hilpeä vastaanotto

Lue myös: Tunnistatko Suomen luonnon eläimet vain yhdestä kuvasta? Tee testi ja selvitä tietotaitosi

Lähteet: Metsähallitus ja Korkeasaari

Kilpailut

Uusimmat