Kuva: Shutterstock

Helsingin kirjastoissa tehtiin uusi kävijäennätys

29.01.2025 18:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Helsingin kirjastot houkuttelivat huiman määrän kävijöitä viime vuonna.

Helsingin kaupunginkirjastoissa koettiin viime vuonna ennätysvuosi, kun kirjastojen kävijäluvut kipusivat korkeammalle kuin koskaan ennen mittaushistorian aikana. 

Helsingin kirjastoissa kävijöitä oli vuonna 2024 kaikkiaan 9,2 miljoonaa. Se on 13 prosenttia enemmän kuin vuonna 2023. 

– Vuosi sitten avattu Kalasataman kirjasto on ollut huikea onnistuminen. Oikein sijoitettu ja yhdessä asukkaiden kanssa suunniteltu kirjasto on löytänyt asiakkaansa ja houkutellut aivan uusia ihmisiä kirjaston palveluiden pariin. Myös kulttuurikeskuksissa sijaitsevat kirjastot Itäkeskuksessa, Kannelmäessä, Malmilla, Maunulassa ja Vuosaaressa kasvattivat vetovoimaansa viime vuoden aikana. Esimerkiksi Vuosaaren kirjasto on Oodin jälkeen toiseksi eniten lainoja tekevä kirjasto lähes 300 000 lainallaan, iloitsee Helsingin kirjastopalvelujen johtaja Katri Vänttinen tiedotteessa.

Kirjoja ja aineistoja lainattiin huima määrä

Helsingin kirjastoista lainattiin kirjoja ja muita aineistoja yhteensä 5,7 miljoonaa kappaletta. Se on 7 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.

Etenkin lastenkirjat kiinnostivat viime vuonna kävijöitä, sillä lastenkirjallisuuden lainamäärä kasvoi vuoteen 2023 verrattuna 9 prosenttia. 

Vänttisen mukaan lasten ja nuorten lukemiseen panostetaan paljon ja se näyttää tuottavan myös tulosta.

– Kirjastot mahdollistavat pääsyn monipuolisen lukemisen äärelle niillekin, joiden kotoa ei löydy runsasta kirjahyllyä. Teemme tiivistä yhteistyötä koulujen ja varhaiskasvatuksen kanssa, jotta kirjasto tulee tutuksi jokaiselle helsinkiläiselle lapselle ja nuorelle, Vänttinen sanoo.

Lue myös: Nämä kirjat jäivät mieleen menneen vuoden aikana - ota lukuvinkit talteen

Lue myös: Vääränlainen kirjailija? Satu Rämö kirjoitti Suomen suosituimman kirjasarjan, mutta yhtä kommenttia hän kuulee yhä

Lue myös: Suosittuihin lastenkirjoihin tulee merkittävä muutos

Lähde: Helsingin kaupunki

Kilpailut

Uusimmat