Kuva: Shutterstock

Suomalaisten toimeentulovaikeudet lisääntyivät jo kolmatta vuotta putkeen

06.03.2025 13:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Toimeentulovaikeuksien osuus oli jälleen suurin yhden vanhemman lapsiperheiden kohdalla.

Suomalaisten toimeentulovaikeudet lisääntyivät jo kolmatta vuotta peräkkäin. 9 prosenttia suomalaisista kuului vuonna 2024 kotitalouksiin, joilla oli vaikeuksia tai suuria vaikeuksia saada tulonsa riittämään pakollisiin menoihin.

Toimeentulo vaikeutui etenkin kahden vanhemman lapsiperheissä, joissa asuvista 9 prosenttia koki vaikeuksia saada rahat riittämään. Toimeentulovaikeuksia kokevien osuus oli kuitenkin jälleen suurin yhden vanhemman lapsiperheissä.

Köyhyys- tai syrjäytymisriskissä olevien henkilöiden määrä kasvoi vuonna 2023 57 000 henkilöllä. Kaikkiaan Suomessa oli 930 000 syrjäytymisriskissä olevaa henkilöä.

Myös köyhyys - ja syrjäytymisriskissä olevien lasten osuus kasvoi, ja oli vuonna 2023 yli 17 prosenttia.

—Lasten köyhyys- tai syrjäytymisriski kasvoi koko väestön riskiä suuremmaksi vuonna 2023. 75 vuotta täyttäneiden riski sen sijaan väheni merkittävästi. Riski on suurin 18–29-vuotiailla, joista noin 30 % oli köyhyys- tai syrjäytymisriskissä, sanoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Kaisa-Mari Okkonen tiedotteessa.

Köyhyys- ja syrjäytymisriskissä oleva henkilö on pienituloinen, vajaatyöllinen tai kotitaloudessa esiintyy vakavaa aineellista ja sosiaalista puutetta.

Lue myös: Missä päin Suomea omakotitalossa asuminen on halvinta, entäpä kalleinta?

Lue myös: Kolme nuorta kaahasi peräkanaa Kehä I:n tunnelissa - "Kuin öinen Le Mans"

Lue myös: Lakko uhkaa edelleen suosittuja ohjelmia, kuten Emma Gaalaa ja Putousta - sopu ei syntynyt

Lähde: Tilastokeskus

Kilpailut

Uusimmat