Kuva: Shutterstock

Milloin pääsiäisliikenne on vilkkaimmillaan? Lue Fintrafficin ennuste

14.04.2025 15:15 - Nina Turunen / niina.turunen@bauermedia.fi

Pääsiäisliikenne käynnistyy viikon puolessa välissä.

Loppuviikosta vietetään pääsiäistä ja tuhannet suomalaiset valmistautuvat lähtemään pyhien viettoon. Fintrafficin tieliikennekeskus ennustaa pääsiäisliikenteen vilkkaimmiksi päiviksi kiirastorstaita 17. huhtikuuta sekä toista pääsiäispäivää 21. huhtikuuta.

Menoliikenne on vilkkaimmillaan kiirastorstaina kello 13-19. Myös pitkäperjantaina liikennettä on runsaasti kello 9-14 välisenä aikana, ja pohjoisessa vielä myöhemminkin. Fintraffic huomauttaa, että liikenteen ajoittaista jonoutumista esiintyy etenkin pääkaupunkiseudun ulosmenoteillä, sekä valtateillä 4, 5 ja 9 aina Jyväskylän ja Mikkelin seuduille saakka.

- Pääsiäinen on monille se hetki, jolloin pitkien pyhien houkuttelemana pakataan auto ja suunnataan kohti mökkimaisemaa tai pohjoisen tuntureita. Verrattuna talvilomaan, liikennettä on perinteisesti ollut enemmän, sillä lomille suunnataan samanaikaisesti eikä porrastetusti kuten esimerkiksi talvilomilla, kertoo Fintrafficin tieliikenteenohjauksesta liikennekeskuspäällikkö Sanna Piilinen.

Paluuliikenne alkaa Fintrafficin mukaan kasvamaan jo 20. huhtikuuta sunnuntai-iltapäivän ja -illan aikana. Paluuliikenteen huippu sijoittuu kuitenkin maanantaille 21. huhtikuuta kello 12-20 välille. 

Kevätkelillä on tärkeää pitää mielessä, että keli- ja liikenneolosuhteet voivat muuttua nopeasti ja turvallisuus on aina liikenteessä etusijalla. 

- Pääsiäisliikenteessäkin on hyvä huomioida, että turvallisuus lähtee aina kuljettajasta. Vaikka kevät olisikin pitkällä, niin muistaa kannattaa etenkin pitkillä matkoilla, että kelit voivat vaihdella. Ajetaan siis rauhallisella asenteella, unohdetaan turha ohittelu ja pidetään kaiken aikaa turvavälit kohdillaan, Piilinen jatkaa.

Lue myös: Mökin palovaroitin ei välttämättä toimi talven jälkeen - SPEKiltä tärkeä muistutus

Lue myös: Miltä näyttää kesän sää? Ensimmäinen ennuste julki

Lue myös: Nyt on hyvä aika aloittaa parvekeviljely - asiantuntija kertoo, mitä tulee ottaa huomioon

Lähde: Fintraffic

Kilpailut

Uusimmat