Kuva: Shutterstock

Lufthansan lennoilla joutuu jatkossa maksamaan ympäristömaksun

26.06.2024 14:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Maksulla katetaan ympäristömääräysten mukanaan tuomia lisäkustannuksia.

Saksalainen lentoyhtiö Lufthansa kertoo sivuillaan lisäävänsä lentojensa hintaan uuden ympäristömaksun.

Lisämaksu koskee kaikkia Lufthansan lentoja, jotka lähtevät Euroopan unionista sekä Norjasta, Sveitsistä ja Britanniasta. Maksulla on tarkoitus kattaa viranomaisten säätämien ympäristövaatimusten mukanaan tuomia lisäkuluja. Lisämaksu koskee kaikkia lentoja, jotka lähtevät 1. tammikuuta 2025 jälkeen ja myös niitä, jotka on varattu tuolle ajalle jo tästä päivästä lähtien.

Lisääntyneillä kustannuksilla tarkoitetaan muun muassa EU:n vaatimusta lentoyhtiöille, jonka mukaan niiden tulee ensi vuodesta alkaen käyttää vähintään kahden prosentin verran uusiutuvaa polttoainetta. Uusiutuva polttoaine on lentoyhtiöille jonkin verran perinteistä kalliimpaa. 

Yhtiö kertoo sivuillaan pyrkivänsä kehittämään lentomatkailua kestävämpään suuntaan, mutta muutokset tulevat tuomaan yhtiölle paljon lisäkustannuksia, eikä se pysty kattamaan kaikkia kuluja nostamatta lippujen hintoja.

Ympäristömaksu tulee lennosta riippuen olemaan halvimmillaan euron ja kalleimmillaan 72 euron hintainen. Maksun hinta tulee aina näkymään eriteltynä varausta tehdessä.

Lufthansan kanssa samaan konserniin kuuluvat myös lisäksi Swiss International Air Lines, Brussels Airlines, Eurowings sekä Austrian Airlines.

Lue myös: Tiesitkö, ettet välttämättä pääse lennolle, vaikka olisit ostanut lipun? Harva tietää "overbookingista"

Lue myös: Toisin kuin moni luulee, turvavyö voi pelastaa lentokoneessakin - turbulenssi vei hengen ja haavoitti useita

Lue myös: Saako lennolle matkustamoon viedä lemmikin? Yhtiöiden käytänteet vaihtelevat suuresti

Lähde: Lufthansa Group

Kilpailut

Uusimmat