Kuva: AOP / Marko Tuominiemi

Marko Hietala ja Tarja Turunen esittävät Nightwishin kappaleita - nyt Tuomas Holopainen kommentoi

18.08.2024 08:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Nightwishin kymmenes studioalbumi julkaistaan 20. syyskuuta.

Nightwishin kymmenes studioalbumi Yesterwynde julkaistaan 20. syyskuuta 2024. Kiteeltä ponnistavan metallijärkäleen teos on ollut usean vuoden prosessi ja vihdoinkin fanit saavat sen kuultavaksi. Levyltä on julkaistu jo kaksi singleä, Perfume of The Timeless sekä The Day Of, jotka ovat kuunneltavissa suoratoistopalveluissa.

Yhtyeen keulahahmo, säveltäjä ja kosketinsoittaja Tuomas Holopainen on itse varsin tyytyväinen levyyn. Varsinkin yksi asia on sellainen, jonka hän haluaa sieltä nostaa. 

- Jos yksi asia jäisi tältä levyltä kuuntelijalle, on se kiitollisuuden tunne, että olemme ylipäätään olemassa. Kannattaa elää niin, että mikään ei jää kaduttamaan sitten kuolinvuoteella. Se on minulle se ydinajatus, mutta jokaiselle musiikki on erilaista ja saa tehdä omia johtopäätöksiä, Holopainen kertoo Voice.fi:lle. 

Holopainen on kertonut Nightwishin YouTube-sivulla, että uuden levyn sävellysprosessi oli ehkä pakkomielteisin kokemus hänen elämässään. Mitä tämä tarkoittaa?

- Immersion määrä näitä biisejä kohtaan on ollut erilainen kuin aikaisemmin. Ehkä nämä 12 tarinaa, jotka levyllä on, ovat olleet extrainspiraatiota herättäviä. Ehkä sitä haluaa tehdä merkityksellisempää kamaa nykyään, sillä ensimmäiset seitsemän levyä olivat täynnä henkilökohtaisia asioita ja fantasiaa. Nyt haluaa kertoa tarinoita isoista linjoista ja isoista teemoista ja ehkä sitä kautta tehdä parempaa maailmaa.

The Day Of -kappale on varsinaista maailmanlopun manaamista. Holopaisen mukaan maailmanloppu ei ole kuitenkaan tulossa, vaan kappale on hyvin ironinen.

- Meitä on tuhansia vuosia peloteltu eri tahojen toimesta maailmanlopulla. Monta kertaa sitä on ennustettu, mutta sitä ei ole vielä näkynyt. Isossa kuvassa monet asiat ovat todella hyvin ja tässä biisissä on kyse tietynlaisesta ironiasta. Floor Jansen  [Nightwishin laulaja] on säkeistössä paasaaja ja lapsikuori kertoo kertosäkeessä, kuinka asiat oikeasti ovat. Sitten siinä on tietty syy, miksi Floor laulaa kuoron kanssa yhdessä lopussa.

Yesterwynde on ensimmäinen Nightwishin studiolevy sitten Wishmasterin [2000], millä basisti-laulaja Marko Hietala ei ole mukana yhtyeessä. Holopainen sanoo, että vuonna 2021 yhtyeen basistiksi tullut Jukka Koskinen hoiti tonttinsa uudella levyllä hienosti. Kysessä oli ensimmäinen Nightwish-albumi, jolla Koskinen soittaa.

- Jukka tekee asiat omalla tavallaan ja silloin tietenkin prosessi on erilainen kuin Markon kanssa. Silloin kun Marko ilmoitti, että lopettaa Nightwishissa, niin siinä oli aika synkissä vesissä. 

- Sitten löytyi Jukka, joka on ehkä maadoittavin persoona, jonka olen koskaan tavannut ja hän on virtuoosimainen soittaja. Onneksi häneltä löytyi motivaatiota ja aikaa tulla mukaan ja täällä vielä ollaan.

Nightwishin ex-jäsenet Marko Hietala ja laulaja Tarja Turunen ovat tehneet yhteiskeikkoja, joilla he esittävät Nightwishin kappaleita. Holopaisesta tämä on vain positiivista.

- Päälimmäinen fiilis on sellainen, että mahtavaa, että ne biisit kelpaavat ja kiva, että ne saavat elämän myös heidän kauttaan. Kuka tahansa saa coveroida meidän biisejämme ja se että he niitä esittävät, on ainoastaan positiivinen juttu.

Voit kuunnella koko haastattelun alta tai suoraan Podplaysta.

Voice.fi, Radio Nova, Radio City ja Radio SuomiRock ovat osa Bauer Mediaa. 

Lue myös: Nightwishin uutuuslevyn julkaisupäivämäärä julki: "Ylistys ihmisyydelle ja muistutus kuolemasta"

Lue myös: Nightwishin uutuuskappale sai fanit innostumaan: "Kylmät väreet"

Kilpailut

Uusimmat