Good Charlotte uuden levyn kimpussa
Good Charlotte on vetäytymässä studioon äänittämään uutta albumia. Yhtyeen edellinen pitkäsoitto julkaistiin vuonna 2007.
Kerrang!-lehden mukaan albumin työnimi on Cardiology ja sen tuottajaksi on valittu Howard Benson, joka on aiemmin työskennellyt muun muassa My Chemical Romancen ja The All-American Rejectsin kanssa. Albumi aiotaan tehdä aurinkoisessa Los Angelesissa.
Yhtyeen keulahahmo Joel Madden on hehkuttanut twitterissään useampaan kertaan, kuinka innoissaan hän on uudesta levystä. Mies myös alustavasti lupasi, että levy pitää sisällään kappaleet nimeltä Sex On The Radio ja Love ain't easy.
Kauppojen hyllyille levy saapuu luultavasti tämän vuoden loppupuolella.
Kilpailut
Uusimmat
Siitepölykartoilla näkyy jo kolme K-kirjainta, vaikka koivun kukinta ei ole vielä Suomessa alkanut
Sairastuminen voi johtaa matkan perumiseen - asia, joka tulee ottaa huomioon matkustajavakuutuksesta
Satu Rämön huippusuosittu kirjasarja saa jatkoa syksyllä
Suomen ja Viron välinen tiedonsiirto automatisoituu - nyt kuolintapaukset, myöhemmin muut tiedot
Nuorten nettikiusaaminen räjähti käsiin - yksi somealusta päänäyttämönä
Näytä lisää