Jos Cliff Burton on jumalasi, tämä kirja on raamattusi
Juuri suomeksi julkaistu kirja Metallica-yhtyeen edesmenneestä basistitaiturista Cliff Burtonista saa ymmärtämään, miten valtava vaikutus miehellä oli yhtyeeseen kuolemansa jälkeenkin.
Brittiläinen musiikkitoimittaja ja kirjailija Joel McIver kynäili muutama vuosi sitten teoksen, joka on nyt suomennettu nimellä To Live Is To Die: Metallican Cliff Burtonin tarina.
Teos avaa lukijalle laajasti, missä oikein piili Cliff Burtonin taika. Ja vaikka Burtonista ei olisi aikaisemmin kuullut yhtään mitään, kirjaan varmasti uppoutuu siitäkin huolimatta. Itse muistan nuoruudestani tarinat, joita kuulin kyseisestä taiturista kuunnellessani levyjä Kill 'Em All, Ride the Lightning ja Master of Puppets. Ja muistan pohtineeni Black Albumia kuunnellessani, onko tämä oikeasti tuo sama bändi?
McIver on haastatellut To Live Is To Die -teokseen lukuisia Burtonin tunteneita ihmisiä, mutta sortuu itse liialliseen hehkutukseen. En kiellä, etteikö Burtonilla olisi ollut järisyttävän suuri vaikutus basisteihin ja metallimusiikkiin yleisesti. Liiallinen hehkutus ja 'tämä on totuus' -painotus herättää tunteen, onko tämä nyt oikeasti kaikki totta?
Koko kirjassa ei ole poikkipuolista sanaa Cliff Burtonista. Jokainen muistaa hänet vilpittömänä, kohteliaana, ystävällisenä, ammattitaitoisena, luovana ja rakastettavana henkilönä. Tämä voi kyllä olla totta, mutta mitä oikeastaan tarkoittaa totuus? Tässä kirjassa on kerrottu tiettyjen henkilöiden näkemys Cliff Burtonista, mutta se ei välttämättä ole vielä koko totuus.
Toisaalta on koskettavaa, miten ikävä ihmisillä on edelleen tätä suurta basistia, joka valitettavasti menehtyi Damage Inc. -kiertueen aikana bussionnettomuudessa 27. syyskuuta vuonna 1986 - 25 vuotta sitten. McIver pohtii kirjassaan Burtonin merkitystä muun muassa näin:
- Vuonna 1984 Cliffille ei löytynyt vertaista basistien riveistä, eikä sellaista ole oikeastaan vieläkään ilmaantunut, vaikka nykyään löytyykin supertaitavia soittajia, jotka pystyvät kopioimaan hänen soundiaan ja soolojaan jokseenkin tarkasti. Ei hullumpi saavutus pössyttelevältä pitkätukalta.
McIver on tarkoittanut teoksensa sekä bassofanaatikoille että muille Metallicasta tai musiikkikirjallisuudesta kiinnostuneille. Hän sortuu kuitenkin jälleen kerran selventämään kenties liian tarkasti instrumentin mahtavuutta, kun hän minuuttien ja sekuntien tarkkuudella selventää kappaleiden bassorakenteita. Olen antanut itseni ymmärtää, etteivät edes bassoa soittavat muusikot välttämättä tarvitse sitä, jotta Burtonin mestarillisuus selviäisi. Se selviää kyllä muutenkin.
Kirjan luettuani minulle selvisi monta asiaa, jotka välttämättä eivät toisaalta ole "se suuri totuus". Ensinnäkin Burton oli niin lahjakas kaveri, että tuntuu kuin hän olisi ollut yhtyeen keulahahmo. Miehen sovituksentaju nosti usein huomattavasti Metallica-biisin tasoa. Kuten Burtonin ystävä Harald Oimoen asian kirjassa tiivistää:
- Monesti porukka totesi, että Cliff on asiasta tätä mieltä, joten niin tehdään. Kaikki kunnioittivat syvästi hänen mielipidettään muusikkona, sillä hänellä oli niin paljon enemmän alan koulutusta kuin muilla.
Tai kuten Metallica-rumpali Lars Ulrich muisteli vuonna 2008:
- Cliff oli ainutkertainen tapaus. Minusta, Jamesista ja Kirkistä tuntui aina siltä, että hän oli valovuosia meitä edellä. Hän oli käynyt musiikkikoulua ja opiskellut klassista musiikkia, ja lisäksi hän oli vielä niin paljon meitä muita lahjakkaampi.
Myös Metallicaa kuvannut valokuvaaja Ross Halfin muistelee Burtonia johtajana. Hän oli Halfinin mukaan Metallican Fonzie (Onnen päivät -sarjasta), joka määritteli mikä on coolia ja jos mies hyväksyi jonkun jutun, niin se oli sitten siinä.
Toinen "totuus", joka valkeni kirjaa lukiessani oli se, että moni pitää Burtonia jumalanaan. Mies oli kuitenkin itse niin jalat maassa -ihminen, ettei halunnut häntä kutsuttavan edes rock-tähdeksi saatikka sitten jumalaksi.
Minulle aukesi myös ensimmäistä kertaa se, miten vaikea tilanne Burtonin korvanneella basisti Jason Newstedillä oli yhtyeeseen tullessa. Muut bändin jäsenet suoraan sanottuna kiusasivat häntä ja arvostus nyt oli... ...no ei ainakaan Cliff Burtonin luokkaa. Newsted itsekin arvosti Burtonia ja hänen kykyjään maasta taivaisiin ja tiesi olleensa vaikeassa paikassa:
- Cliff Burton oli jumalani. Kukaan ennen häntä eikä hänen jälkeensä ole pystynyt soittamaan samoin. Porukka on kopioinut häntä, mutta kukaan ei ole koskaan saavuttanut samanlaista tuntumaa eikä taidokkuutta. Esimerkiksi minä en osaa soittaa Orionia paskan vertaa, Newsted kertoi kappaleesta, jota pidetään yleisesti Burtonin suurimpana mestaritaidonnäytteenä.
Neljäntenä totuutena minulle paljastui se, että Burton ei ainoastaan osannut viedä Metallicaa eri suuntiin ja eri korkeuksiin musiikillisesti, mutta hän myös ennusti Metallican musiikin muuttuvan tulevaisuudessa. Ruotsalainen musiikkitoimittaja Jörgen Holmstedt teki viimeisen haastattelun Cliff Burtonista. Siinä mies kysyi, arveliko Burton Metallican muuttuvan tulevaisuudessa entisestään:
- Cliff veikkasi bändin musiikin muuttuvan rauhallisemmaksi ja melodisemmaksi - eli hän ennusti suunnan, johon Metallica siirtyi viisi vuotta myöhemmin Black Albumin myötä.
Teoksen kirjoittaja ymppää loistavasti yhteen kaiken sen, millainen Burton "todellisuudessa" oli:
- Cliff oli ristiriitainen mies: kova mutta herkkä, älykkö mutta raivokas basson kurittaja, filosofiaa rakastava esteetikko, joka tykkäsi kuitenkin kipata olutta ja moshata.
Oli miten oli, kirjan viimeiselle sivulle päästyäni herkistyn. Mietin, millainen asema Metallicalla olisi maailman musiikkikartalla tällä hetkellä, jos Burton olisi edelleen täällä vaikuttamassa sekä omaan yhtyeeseensä että muiden bändien musiikkiin. Ja jälleen mietin, että 25 vuotta sitten tapahtui yksi täysin tarpeeton kuolema.
To Live Is To Die -teoksen arvosana 4/5
Eeva Rajala on Voicen uutistoimittaja
