Kuva: Shutterstock

Onko edessä luminen joulu? Forecan ennuste kertoo, missä päin Suomea tilanne on epävarmin

08.12.2023 15:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Joulua kohti mennään Suomessa laajalti tavallista kylmemmässä säässä.

Foreca kertoo, että tuoreen kuukausiennusteen mukaan lämpötilojen osalta Suomessa mennään kohti joulua hieman tavanomaista kylmemmässä säässä. 

Ennusteen mukaan näyttää siltä, että talvisen kylmä sää pysyy Suomen yllä. Ero on lämpötiloissa kuitenkin keskimäärin pienempi kuin joulukuun alussa. 

– Suomi on nyt viikonvaihteessa Venäjän korkeapaineen ja läntisen Euroopan laajan matalapaineen alueen välissä. Tuuli käy etelän puolelta ja pilvisyys on runsasta, joten myös pakkaset jäävät maltillisiksi. Ensi viikolla eli joulukuun 11. päivä alkavalla viikolla matalapaineiden yhteydessä paikoin maan etelä- ja länsiosassa lämpötila voi jo kohota hetkittäin nollan yläpuolelle, kertoo Forecan meteorologi Anna Latvala.

Ennusteen mukaan näyttää hyvin todennäköiseltä, että suuressa osassa maata on edessä valkea joulu.

– Epävarmin tilanne on maan etelä- ja lounaisosassa sekä lännessä rannikon tuntumassa, Latvala sanoo.

Lue myös: Foreca: Tammikuuhun saakka ulottuva sään pitkä ennuste voi yllättää

Lue myös: Miltä näyttää tulevan talven sää? Forecan kolmen kuukauden ennuste julki

Lähde: Foreca

Kilpailut

Uusimmat